perjantai 19. lokakuuta 2012

HELLUREI!

Näin vuoden hiljaisuuden jälkeen ajattelin taas ruveta kirjoittelemaan. Itselläni on nyt syysloma ja hilluessani netissä löysin itseni taas näille sivuille. Pieni inspis syttyi ja niinpä muokkasin vähän ulkoasua ja esittelyä, kun ajattelin että miksipäs tämä olisi vain Lotan oma blogi, kun kuitenkin yhtälailla Lyylin kanssa touhaillaan ja ollaan, niin samallahan kerron senkin kuulumisia. Voisin näin alkuun vähän kertoa vuoden highlighteja.

Lyyli tosiaan kääntyi maaliskuun puolessavälissä veteraani-ikään, eli rouva täytti 8 vuotta. Ikä ei kyllä paina missään, edelleen innostutaan leikkimään ja riehumaan, ja askel näyttää kevyeltä. Näyttelykauden avaus uudessa luokassa alkoi myös aika komeasti; Tuurissa oltiin sekä ROP-veteraani, että vielä VSP. Neljät näyttelyt kesän aikana yhteensä kierrettiin, Lyyli oli upeassa turkissa ja kunnossa, ja tämä näkyi tuloksissa; 4xROP-veteraani, 3xPN 1, 1xPN 4, 2xROP, 1xVSP. BIS-veteraani kehissä oli myös menestystä, Kokkolan KV:ssa oli BIS-3 veteraani, ja Heinolassa upeasti kaikista koiraroduista BIS-2 veteraani!! Oli kyllä aika mahtia!



Lotan kanssa kierrettiin kevään ja kesän aikana kuudet näyttelyt uudessa luokassa, eli avoimessa, erinomaisella menestyksellä myös. Saatin tarvittavat sertit muotovalionarvoa varten kasaan, ja niin Heinolassa 19.8. Lotasta tuli Suomen Muotovalio! Parhain menestys taisi tulla Oulaisissa toukokuun loppupuolella kun Lotta oli hienosti VSP.



Näyttelyrintamalla mennyt siis todella hienosti, ei voi olla kuin iloinen. Tälle vuodelle on suunnitelmissa vielä Seinäjoen KV ja Helsingin Voittaja & Winner-näyttelyt. Lyyli onnistui pudottamaan kokonaan turkkinsa, on siis ihan kalju nyt.. No, hyvin liikkuva veteraani se silti on, mennään silti koittamaan josko karvaton olemus ei tuomareita haittaisikaan, tuliha Lyylistä muotovaliokin karvattomana silloin aikoinaan.. ;)

Tokoilua on harrastettu Lotan kanssa aktiivisesti edelleen, n. puolen vuoden tauko tuli jossain vaiheessa, mutta nyt on taas koko kesä ja syksy päästy treenailemaan. Päästiin myös mukaan Seinäjoen kennelkerhon tavoitteellisesti treenaavien ryhmään, joten josko sen avustuksella vielä joskus päästäisiin ihan kilpailemaankin. Hyvät edellytykset olis, treeniä vaan vielä lisää! Lotta on niin ihanan oppivainen, sen kanssa on tosi kiva työskennellä.

Nyt syksyllä kokeilimme uutena lajina agilityä Ilmajoen metsästysseuran koirankoulutusjaoston(lyhyesti IKKJ) järjestämällä kurssilla. Kurssin veti Miitta Renkola, paljon opittiin ja oli kiva tutustua uuteen lajiin hyvässä opetuksessa! Ehkä se ei ihan tälle jättirodulle ole niin istuva, mutta hauskaa se ainakin on.

Siinäpä tältä vuodelta pieni kuulumispläjäys, YRITÄN taas jatkossakin jaksaa päivitellä :D

SUOLENKILTÄ..





lauantai 29. lokakuuta 2011

!!

Alotetaan vaikka siitä mistä viimeksi oli puhetta, eli näitä terveystuloksia.. Lotan silmät on terveet ja kennelliitostakin tuli just viralliset paperit että lonkat A/A ja kyynäreet 0/0 !! Upee juttu! (:

Koirat pääsi Kiikun koirahoitolaan syysloman ajaksi hoitoon(Päiville iso kiitos!!), kun meidän perhe lähti reissuun, isä Skotlantiin ja me perheen naispuoliset sit Hong Kongiin, missä mun sisko on nyt puoli vuotta vaihdossa. Aika mahtava kokemus kyllä ! Mielettömän paljon ihmisiä ja rakennuksia ja paljon muuta, tosi vaikeeta tiivistää kaikkea yhteen lauseeseen :D Tosin olin koko loman ajan puolikuntonen, ja nyt 2 viikon sairastamisen jälkeen saatiin syykin selville, eli mononukleoosi täs vaivannut.. Tosi ikävä ja pitkäkestonen tauti kyllä.. :/

Huomenna onkin sit Seinäjoen näyttelyt Lotalla vuorossa, itse kun oon ollu ihan vuoteenomana, niin onneks pikkusisko ja äiti on hoitanut pesemisen ja föönaamisen, yritän huomenna päästä edes mukaan, katsotaan nyt pystyykö sit kehään mennä juoksemaan.. Huomista ootelles!

Valitettavasti kun en oo syyslomalla päässyt kunnolla koneella käymään, enkä nytkään tän viikon aikana, vasta eilen pääsin, niin eiköhän sit ollu mennyt ilmottautumiset ohi Helsingin Voittajanäyttelyihin just edellisenä päivänä... harmittaa, kun ois nyt hyväs turkis ja kaikkea toi Lotta, mutta mitäpä tuolle enää voi :/ Ens vuonna sit uudet näyttelyt, ja maaliskuun puolenvälin jälkee pääsöö Lyyli-rouva jo vetskukehiin, eli sit vaa niitä kiertämään! (=

lauantai 10. syyskuuta 2011

Kuvauksia ja peilailuja!

28.9. Lotalla on kyynär- & lonkkakuvaukset, niitä saa nyt sit ruveta jänskättämään.. ! Saatin varattua aika myös silmäpeilaukseen 13.10., eli nyt saadaan sit kunnon terveystulokset =)

Mitään ihmeellisimpiä ei meille kuulu, juoksu oli ja meni, ja nytkin koiruudet on mökillä viettämässä rentoa jellonien elämää.
Oon tasasin väliajoin käyny kyylämässä josko Lemmikkipalvelu Touhutassun sivuille tulis uusia tokokursseja Seinäjoelle, kun itse tykkäsin kovasti Touhutassun järjestämästä kurssista joka oli alkuvuodesta. Reenit pidettiin tässä iha lähellä joten niihin liikkuminen kävi helposti vain kävelemällä, kun taas SKK:n treenipaikkaan olin taas aina kyytiä vailla. Tosi laiskasti oon jaksanut enää treenata Lotan kanssa tokoa, kun ei oo oikeen löytyny inspistä kun ei mitään opetustakaan ole saanut mistään.. No, koitetaan tsempata! (=

perjantai 26. elokuuta 2011

Ensimmäinen juoksu!

Eli n. viikko sitten Lotalla alkoi vihdoin ja viimein ensimmäinen juoksu, vähän myöhään verrattuna muihin siskoihin joilla toinen on jo tullut tai tulossa.

Ja niin, silloin 14. päivänä kerittiin sinne Match Showhun, isoja koiria oli 26, saatin sininen nauha, ja jäätiin sinisten seitsemän parhaan joukkoon joista sitten julistettiin 4 parasta. Eli sijoitus oli 5.-7. =) hienosti Lotta käyttäytyi, nyt ois kiva käydä kunnon näyttelyissä kun turkki on hyväs kondikses!

lauantai 13. elokuuta 2011

Puolitoista vuotta!

Nyt mun pitää kyllä ryhdistäytyä! Taas menny pikku hetki viimesestä postauksesta... Jostain pitäis ny löytää intoa kirjottaa tätä blogia vähä ahkerammin, ku kuiteki koneella vietän aikaa aika paljonki päivisin, niin ei siitä ajasta pitäis olla puutetta. Ehkä nyt kun koulut on alkanu ja saan vähän rytmiä päiviin, niin rupee onnistuu tää paremmin! =)

6.7 . meidän pikkunen Lotta täytti jo puoltoistavuotta! Nyt se on jo aikune koira,vaikka äsken se oli vielä pieni Fannin vauva, mikä se toki aina tulee olemaan ;) Kiva koira siitä on tullut, ihana luonteeltaan, vähän ehkä semmonen hösäri jos energiaa on, mut osaa kuitenkin olla niin viisas (kuin myös tyhmäkin.. :D) Joissain tilanteissa se on vähän arka, mutta pääsee kuitenkin nopeasti aina yli siitä ja on taas oma itsensä. Nythän se siis onkin jo 1v ja 7 kk vanha, äsken pikasesti harjasin Lotan ja otettiin vähä poseerauskuvia, eli tän näköinen pallero meillä nykyään on:



Paljon on tasoittunut toi selkälinja, ja liikkeistä on kans tullu mun mielestä ihan kivan näköset, varsinki silloin ku liikkuu ryhdikkäästi ja suoraan. Toki löysyyttä on varsinki selässä vielä, mutta eiköhän se tuosta lähde jossain vaiheessa muuttumaan. Turkki on nyt semmoses kunnos et nyt ois kiva lähtee kiertää näyttelyitä, mutta seuraavat mihin ilmoittautua enää kerkeen on ne Seinäjoen ja Jyväskylän KV:t ja jos karvat vielä on nii Helsingin Voittaja & HelsinkiWinner. Huomenna on täällä Seinäjoella Törnävällä Match Show, et jos vaan kerkeän aamusesta valmennuksesta ajois kotiin, niin mennään kyllä käymään!

Mä sain joskus kesäloman alun jälkeen kortin ja skootterin, eli oon päässy kulkemaan tallilla omin toimin, joten koirien lenkitykset on jäänyt aika vähälle.. Mökille ne on toki päässy usein ja saanu siellä riehua ja uida, mutta muita koirakavereita ei olla nähty hetkeen. Tää taas on sit näkyny hihnalenkeillä, Lotta nimittäi ohittaessa toisia koiria, ja varsinki pienille koirille tekee nii, että kerran ärähtää ja koittaa vetää toisen koiran luokse, mutta siihen se sit jääkin. Mähän en oo voinu enää piiitkään aikaan voinu lenkittää noita kahta yhdes, ku ei niide paljoo tarvi vetästä ku oon jo kumos :D Eli yhden koiran kans pärjää mut kaks tollasta jötikkää niin not.. Isoille koirille Lotta ei sano mitää, toki tahtois luokse, mutta nyt aattelin ottaa semmosen lenkityskuurin et harjotellaan vähä tota ohittamista niin et jäis se typerä vingahdus ja vetäminen pois!


näin meillä, kuinkas teillä..

Meillä asennettiin tää Windows uusiksi, eli kaikki mun vanhat kuvat on jollaki kiintolevyllä joka ei oo nyt Sjoella.. Kivaa kun siellä oli kaikki hyvät kuvat (= ...


mökkeilijä =)

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kuulumisia pitkästä aikaa..

Niin vaa se aika menee enkä oo mitää kerenny kirjoottaan.. Laitetaans nyt sit kunnon kuulumispläjäys..

Alotan niistä hakutreeneistä missä oltiin maaliskuun lopussa. Homma toimi niin että otettiin yksi koira kerrallaan, 2 ihmistä meni eri paikkoihin piiloon, ja sitten annettiin koiran etsiä rauhassa. Lotta toimi kyllä niiiin hyvin että tuota olisi sen kanssa kiva harrastaa jatkossakin! Tuo on vielä kivaa kun tuota pystyy ihan kotimetsässäkin harjoittelemaan jos vain saa jonkun maalimieheksi (:


Lotta työskentelemässä

Toko loppui huhtikuun alussa, mutta SKK:n 2 luokan kurssi alkoi pian niin päästiin uudestaan treenaamaan, nyt tosin jäänyt pari kertaa välistä kun oon ite ollut poissa kaupungista.. :/ Huhtikuun 10. päivä käytiin Vaasan KV näyttelyissä hakemassa ERI ja 2. sija junnuluokassa! Heti näiden näyttelyjen jälkeen Lotta päätti tiputtaa karvansa ja käytiin sit Tampereella ihastuttamassa tuomaria meidän "siivekkeillä" :D Neiti oli siis tiputtanu karvansa niin että karvoja oli kunnolla vain semmosina siivekkeinä etujalkojen yläpuolella lavoissa.. EH kuitenkin tuli, tiukka tuomari, antoi kaikille EH:n jotka nosti liikkeessä häntää. On se kumma kun ei koira saa olla iloinen! :D Mutta arvosteluihin sai kuitenkin olla tyytyväinen.

19.4 Meidän perhe lähti lappiin 7 hengen voimalla, ja Lotta pääsi mukaan nauttimaan lumesta, joka oli jo täältä Seinäjoelta silloin lähtenyt. Viikko siellä vietettiin, kaikki meni tosi ongelmattomasti, tyytyväinen sai taas Lottaan olla :)


Lotta Oloksen päällä, lisään enemmän kuvia galleriaan kun kerkeän.

Edelleen Lotta pääsee peuhaamaan väh.4 krt viikossa tallin Linus-bernin kanssa, ja pian mukaan pääsee myös Linuksen puolivuotias pikkusisko, siinä sitten onkin melkoinen ällä-nelikko Lyyli, Lotta, Linus, ja Lissu! Mökkikausi ollaan avattu, vaikka vesi olikin aluksi jääkylmää niin Lotta vaan kävi itsekseen uimassa.. Sitä vepeä ois kiva koittaa jos vaan sais kuskin joka heittäis treeneihin, kun Pohjanmaan Leotkin sitä nyt järjestää! Elokuussa pyrin pääsemään PL:n järjestämiin agitreeneihin, koitetaan sitäkin lajia (=



lauantai 19. maaliskuuta 2011

Lisää tokoilua..

Jee! Pohjanmaan leot järjestää tän kuun lopussa hakutreeniä, eli päästään kokeilemaan sitä mitä oon täs nyt toivonutkin! =) Innolla odotetaan! Otin yhteyttä myös Seinäjoen Kennelkerhon hakutreenien vastaajaan, heti lumien sulettua tai kesän tullessa alkaa siellä niistä kurssi. Toivottavasti päästään mukaan (:

Toinen tokokertakin on nyt takana, käveltiin kotoa n.15 minuutin matka paikalle, jotta Lotta kerkeis vähän rauhottua ja purkaa energiaansa. Se näytti tehoavan todella hyvin, oli pikkasen eri koira mulla nyt tällä kerralla. Keskittyi paljon paremmin! Treenattiin tällä kertaa mm. luoksetuloa, onnistui todella hyvin, seuraamista(tästä mä oon niin ylypiä, hienosti tiivisti vierellä seuras, pysähty het ku mäkin pysähdyin, se meni niin hyvin!!) ja vielä vähän noudon alkeita. Vähän hitaasti Lotta meinas hoksata et ku koskee siihen kapulaan niin tulee namia, mutta eiköhän se tästä!

Pientä tulehdusta Lotan vasempaan korvaan pukkaa, mutta siihen on saatu lääkitys eikä se näytä menoa haittaavan! Maanantaina käytiin punnitsemassa tuo lihapulla, samalla kun hankittiin uus kaulapanta (; 48 kilon jötikkähän tuo sitten on..